Ottomaanien valtakunnan ja Safavid-Persian välinen kamppailu Irakista, joka huipentui ratkaisevaan Zuhabin sopimukseen vuonna 1639, on kriittinen luku alueen historiassa, ja sitä leimaavat ankarat taistelut, muuttuvat uskollisuudet ja merkittävät kulttuuriset ja poliittiset vaikutukset.Tämä ajanjakso kuvastaa 1500- ja 1600-luvun kahden voimakkaimman imperiumin välistä intensiivistä kilpailua, jota korostavat sekä geopoliittiset intressit että lahkojen väliset erot, kun sunni-ottomaanit ottivat yhteen shiiapersialaisia ​​vastaan.1500-luvun alussa, kun Shah Ismail I:n johtama Safavid-dynastia nousi Persiaan, syntyi tilanne pitkittyneelle konfliktille.Safavidit, jotka omaksuivat shiialaisen islamin, asettuivat suoraan vastustamaan sunni-ottomaaneja.Tämä lahkojen jakautuminen lisäsi uskonnollista kiihkoa seuranneisiin konflikteihin.Vuosi 1501 merkitsee Safavid-imperiumin perustamista ja sen myötä Persian kampanjan alkua shiia-islamin levittämiseksi, joka haastaa suoraan ottomaanien sunnien hegemonian.Ensimmäinen merkittävä sotilaallinen kohtaaminen kahden valtakunnan välillä tapahtui Chaldiranin taistelussa vuonna 1514. Ottomaanien sulttaani Selim I johti joukkonsa Shah Ismailia vastaan, mikä johti ratkaisevaan ottomaanien voittoon.Tämä taistelu ei ainoastaan ​​vahvistanut ottomaanien ylivaltaa alueella, vaan myös loi sävyn tuleville konflikteille.Tästä varhaisesta takaiskusta huolimatta safavidit eivät pelästyneet, ja heidän vaikutusvaltansa kasvoi edelleen, erityisesti Ottomaanien valtakunnan itäosissa.Irakista, jolla oli uskonnollinen merkitys sekä sunni- että shiiamuslimeille ja sen strateginen sijainti, tuli ensisijainen taistelukenttä.Vuonna 1534 Suleiman the Magnificent, ottomaanien sulttaani, valloitti Bagdadin ja saattoi Irakin ottomaanien hallintaan.Tämä valloitus oli merkittävä, koska Bagdad ei ollut vain keskeinen kauppakeskus, vaan sillä oli myös uskonnollinen merkitys.Irakin hallinta kuitenkin vaihteli näiden kahden valtakunnan välillä 1500- ja 1600-luvuilla, kun kumpikin osapuoli onnistui saamaan ja menemään alueita erilaisissa sotilaallisissa kampanjoissa.Safavidit Shah Abbas I:n johdolla saavuttivat merkittäviä voittoja 1600-luvun alussa.Abbas I, joka tunnetaan sotilaallisuudestaan ​​ja hallinnollisista uudistuksistaan, valloitti Bagdadin takaisin vuonna 1623. Tämä vangitseminen oli osa Safavidien laajempaa strategiaa saada takaisin ottomaaneille menetetyt alueet.Bagdadin kaatuminen oli merkittävä isku ottomaaneille ja symboloi alueen muuttuvaa voimadynamiikkaa.Bagdadin ja muiden Irakin kaupunkien vaihteleva määräysvalta jatkui Zuhabin sopimuksen allekirjoittamiseen saakka vuonna 1639. Tämä sopimus, Ottomaanien valtakunnan sulttaani Murad IV:n ja Persian Shah Safin välinen maamerkkisopimus, päätti lopulta pitkittyneen konfliktin.Zuhabin sopimus ei ainoastaan ​​luonut uutta rajaa ottomaanien ja safavidien valtakuntien välille, vaan sillä oli myös merkittäviä vaikutuksia alueen väestö- ja kulttuurimaisemaan.Se tunnusti tehokkaasti ottomaanien vallan Irakissa, ja raja piirrettiin Zagros-vuorille, jotka määrittelivät nykyajan Turkin ja Iranin välisen rajan.