Englannin sisällissota

Englannin sisällissota syttyi vuonna 1642, alle 40 vuotta kuningatar Elisabeth I:n kuoleman jälkeen. Hänen kahdesti erotettu serkkunsa, Skotlannin kuningas James VI, seurasi Elisabetta Englannin Jaakob I:ksi, mikä loi ensimmäisen henkilöliiton. Skotlannin kuninkaana James oli tottunut Skotlannin heikkoon parlamentaariseen perinteeseen sen jälkeen, kun hän otti Skotlannin hallituksen hallintaansa vuonna 1583, joten kun Englannin uusi kuningas oli ottamassa valtaan rajan eteläpuolella, hän loukkaantui sikäläisestä Englannin parlamentti yritti asettaa hänelle vastineeksi rahaa.Näin ollen Jamesin henkilökohtainen tuhlaavaisuus, joka johti hänen jatkuvaan rahapulaan, merkitsi sitä, että hänen oli turvauduttava parlamentin ulkopuolisiin tulolähteisiin.Lisäksi tänä aikana nouseva inflaatio merkitsi sitä, että vaikka eduskunta myönsi kuninkaalle saman nimellisarvon tuen, tulot olivat itse asiassa pienemmät.Tätä ylimielisyyttä lievensi Jaakobin rauhallinen luonne, niin että hänen poikansa Kaarle I:n jälkeläisen vuonna 1625 molemmat valtakunnat olivat kokeneet suhteellisen rauhan sisäisesti ja suhteissaan toisiinsa.Charles seurasi isänsä unelmaa toivoen yhdistävänsä Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningaskunnat yhdeksi kuningaskunnaksi.Monet Englannin parlamentaarikot epäilivät tällaista siirtoa, koska he pelkäsivät, että tällainen uusi valtakunta voisi tuhota vanhat englantilaiset perinteet, jotka olivat sitoneet Englannin monarkiaa.Kun Charles jakoi isänsä kannan kruunun vallasta (James oli kuvaillut kuninkaat "pieniksi jumaliksi maan päällä", jotka Jumala valitsi hallitsemaan "kuninkaiden jumalallisen oikeuden" opin mukaisesti), parlamentaarikkojen epäilykset oli jokin perustelu.

Oikeuden vetoomus, hyväksytty 7. kesäkuuta 1628, on Englannin perustuslakiasiakirja, jossa esitetään erityisiä yksilöllisiä suojelukeinoja valtiota vastaan. Sen kerrotaan olevan yhtä arvokkaita kuin Magna Carta ja Bill of Rights 1689. Se oli osa laajempaa konfliktia parlamentin ja liittovaltion välillä. Stuartin monarkia, joka johti 1638–1651 kolmen valtakunnan sotiin, joka lopulta ratkesi vuoden 1688 kunniakkaassa vallankumouksessa.Useiden parlamentin kanssa käytyjen verojen myöntämistä koskevien kiistojen jälkeen Kaarle I määräsi vuonna 1627 "pakkolainat" ja vangitsi ne, jotka kieltäytyivät maksamasta, ilman oikeudenkäyntiä.Tätä seurasi vuonna 1628 sotatilalain käyttö, joka pakotti yksityishenkilöt ruokkimaan, pukeutumaan ja majoittamaan sotilaita ja merimiehiä, mikä merkitsi sitä, että kuningas saattoi riistää keneltä tahansa yksilöltä omaisuuden tai vapauden ilman perusteita.Se yhdisti opposition kaikilla yhteiskunnan tasoilla, erityisesti niillä elementeillä, joista monarkia oli riippuvainen taloudellisesta tuesta, verojen keräämisestä, oikeudenkäytöstä jne., koska varallisuus yksinkertaisesti lisäsi haavoittuvuutta.Commons-komitea valmisteli neljä "päätöslauselmaa", joissa jokainen julisti laittomaksi ja vahvisti Magna Cartan ja habeas corpusin.Charles oli aiemmin riippuvainen House of Lordsin tuesta alahuonetta vastaan, mutta heidän halukkuutensa työskennellä yhdessä pakotti hänet hyväksymään vetoomuksen.Se merkitsi uutta vaihetta perustuslakikriisissä, koska kävi selväksi, etteivät monet kummassakaan kamarissa luottaneet häneen tai hänen ministereihinsä lain tulkitsemiseen.

Personal Rule (tunnetaan myös nimellä Eleven Years' Tyranny) oli ajanjakso 1629-1640, jolloin Englannin, Skotlannin ja Irlannin kuningas Kaarle I hallitsi ilman turvaa parlamenttiin.Kuningas väitti, että hänellä oli oikeus tehdä tämä kuninkaallisen etuoikeuden nojalla.Charles oli hajottanut kolme parlamenttia jo kolmantena hallitusvuotena vuonna 1628. Buckinghamin herttuan George Villiersin murhan jälkeen, jolla katsottiin olevan negatiivinen vaikutus Charlesin ulkopolitiikkaan, parlamentti alkoi arvostella kuningasta ankarammin kuin ennen.Charles tajusi sitten, että niin kauan kuin hän pystyi välttämään sodan, hän voisi hallita ilman parlamenttia.

Vuosien 1639 ja 1640 piispansodat olivat ensimmäiset konflikteista, jotka tunnetaan yhteisesti kolmen kuningaskunnan sodina vuosina 1639–1653 ja jotka käytiin Skotlannissa, Englannissa ja Irlannissa.Muita ovat Irlannin konfederaation sodat, ensimmäinen, toinen ja kolmas Englannin sisällissota sekä Cromwellien Irlannin valloitus.Sodat saivat alkunsa Skotlannin kirkon tai kirkon hallintoa koskevista kiistoista, jotka alkoivat 1580-luvulla ja kärjistyivät, kun Kaarle I yritti määrätä kirkolle ja Englannin kirkolle yhtenäisiä käytäntöjä vuonna 1637. Useimmat skottit vastustivat niitä, jotka tukivat ministerien ja vanhinten hallitsemaa presbyteerikirkkoa ja vuoden 1638 kansallinen liitto sitoutui vastustamaan tällaisia ​​"innovaatioita".Allekirjoittajat tunnettiin nimellä Covenanters.

Lyhyt parlamentti oli Englannin parlamentti, jonka Englannin kuningas Kaarle I kutsui koolle 20. helmikuuta 1640 ja joka istui 13. huhtikuuta - 5. toukokuuta 1640. Sitä kutsuttiin niin lyhyen, vain kolmen viikon kestonsa vuoksi.Yrittyään 11 ​​vuotta henkilökohtaista sääntöä vuosina 1629–1640 Charles kutsui parlamenttiin vuonna 1640 äskettäin Earl of Straffordin luoneen lordi Wentworthin neuvoista ensisijaisesti hankkiakseen rahaa sotilaallisen taistelunsa rahoittamiseen Skotlantia vastaan ​​piispojen sodissa.Kuitenkin, kuten edeltäjänsä, uusi parlamentti oli enemmän kiinnostunut korjaamaan kuninkaallisen hallinnon aiheuttamia epäkohtia kuin äänestämään kuninkaan varoja jatkaakseen sotaa Scottish Covenantersia vastaan.John Pym, Tavistockin kansanedustaja, nousi nopeasti päähenkilöksi keskustelussa;hänen pitkä puheensa 17. huhtikuuta ilmaisi alahuoneen kieltäytymisen äänestämästä tuista, ellei kuninkaallisiin väärinkäytöksiin puututa.John Hampden sitä vastoin oli vakuuttava yksityisesti: hän istui yhdeksässä komiteassa.Maasta saapui parlamentille suuri vetoomustulva kuninkaallisten pahoinpitelyistä.Charlesin yritys tarjous lopettaa laivarahojen periminen ei tehnyt parlamenttiin vaikutusta.Harmittuneena kruunun etuoikeuksia koskevan keskustelun uudelleen aloittamisesta ja parlamentaarisen etuoikeuden loukkaamisesta, kun yhdeksän jäsentä pidätettiin vuonna 1629, ja hermostunut tulevasta keskustelusta Skotlannin tilanteen heikkenemisestä, Charles hajotti parlamentin 5. toukokuuta 1640 vain kolmen istunnon jälkeen. viikon istunto.Sitä seurasi myöhemmin vuonna Pitkä parlamentti.

Pitkä parlamentti oli Englannin parlamentti, joka kesti vuodesta 1640 vuoteen 1660. Se seurasi lyhyen parlamentin fiaskoa, joka oli kokoontunut vain kolme viikkoa keväällä 1640 11 vuoden parlamentaarisen poissaolon jälkeen.Syyskuussa 1640 kuningas Kaarle I antoi pyynnöt kutsua parlamentti koolle 3. marraskuuta 1640. Hän aikoi sen hyväksyä rahoituslaskut, mikä oli välttämätön Skotlannin piispansotien kustannusten vuoksi.Pitkä eduskunta on saanut nimensä siitä, että eduskuntalailla se määrättiin hajottamaan vain jäsenten suostumuksella;ja nämä jäsenet suostuivat sen purkamiseen vasta 16. maaliskuuta 1660, Englannin sisällissodan jälkeen ja lähellä Interregnumin päättymistä.

Ship Money Act 1640 oli Englannin parlamentin laki.Se kielsi keskiaikaisen veron, jota kutsutaan laivarahaksi, veron, jonka suvereeni saattoi periä (rannikkokaupungeista) ilman parlamentin hyväksyntää.Laivarahat oli tarkoitettu käytettäväksi sodassa, mutta 1630-luvulla sitä käytettiin kuningas Kaarle I:n päivittäisten valtionkulujen rahoittamiseen, mikä horjutti parlamenttia.

Vuoden 1641 armeijasuunnitelmat olivat kaksi erillistä Englannin Kaarle I:n kannattajien väitettyä yritystä käyttää armeijaa parlamentaarisen opposition murskaamiseen ennen ensimmäistä Englannin sisällissotaa.Suunnitelmana oli siirtää armeija Yorkista Lontooseen ja käyttää sitä kuninkaallisen vallan vahvistamiseen.Väitettiin myös, että juonittelijat etsivät Ranskan sotilaallista apua ja että he suunnittelivat valtaavansa ja linnoittaakseen kaupunkeja tullakseen kuninkaallisiksi linnoitoksiksi.Juonien paljastaminen antoi John Pymille ja muille oppositiojohtajille mahdollisuuden saada yliotteen vangitsemalla tai pakottamalla maanpakoon monet kuninkaan kannattajat, mukaan lukien hänen vaimonsa Henrietta Maria.Conrad Russellin mukaan on edelleen epäselvää, "kuka suunnitteli kenen kanssa tehdä mitä" ja että "Charles I:n juonit, kuten hänen isoäitinsä rakastajat, voivat kasvaa kerronnassa".Siitä huolimatta oli selvästi todellisia yrityksiä neuvotella joukkojen siirtämisestä Lontooseen.

Irlannin kapina vuonna 1641 oli irlantilaisten katolilaisten kansannousu Irlannin kuningaskunnassa. He halusivat lopettaa katolisen vastaisen syrjinnän, lisätä Irlannin itsehallintoa ja kääntää Irlannin istutukset osittain tai kokonaan päinvastaiseksi.He halusivat myös estää katolisen vastaisten Englannin parlamentaarikkojen ja Skotlannin Covenantersin mahdollisen hyökkäyksen tai vallan, jotka uhmasivat kuningas Charles I:tä. Se alkoi katolisen aateliston ja sotilasupseerien vallankaappausyrityksenä, jotka yrittivät kaapata vallan. Englannin hallinnosta Irlannissa.Siitä kehittyi kuitenkin laaja kapina ja etninen konflikti englantilaisten ja skotlantilaisten protestanttisten uudisasukkaiden kanssa, mikä johti Skotlannin sotilaalliseen väliintuloon.Kapinalliset perustivat lopulta Irlannin katolisen konfederaation.

Grand Remonstrance oli luettelo valituksista, jotka Englannin parlamentti esitti Englannin kuninkaalle Charles I:lle 1. joulukuuta 1641, mutta alahuone hyväksyi sen 22. marraskuuta 1641 pitkän parlamentin aikana.Se oli yksi Englannin sisällissodan tärkeimmistä tapahtumista.

Viisi jäsentä olivat parlamentin jäseniä, jotka kuningas Kaarle I yritti pidättää 4. tammikuuta 1642. Kuningas Kaarle I saapui Englannin alahuoneeseen aseellisten sotilaiden mukana pitkän parlamentin istunnon aikana, vaikka viisi jäsentä eivät enää olleet siellä. talo tuolloin.Viisi jäsentä olivat: John Hampden (n. 1594–1643) Arthur Haselrig (1601–1661) Denzil Holles (1599–1680) John Pym (1584–1643) William Strode (1598–1645) Charlesin yritys pakottaa parlamentti väkisin epäonnistui, käänsi monet häntä vastaan ​​ja oli yksi niistä tapahtumista, jotka johtivat suoraan sisällissodan syttymiseen myöhemmin vuonna 1642.

Englannin parlamentti hyväksyi miliisimääräyksen 15. maaliskuuta 1642. Vaatimalla oikeutta nimittää sotilaskomentajat ilman kuninkaan hyväksyntää se oli merkittävä askel tapahtumissa, jotka johtivat ensimmäisen Englannin sisällissodan puhkeamiseen elokuussa.Vuoden 1641 Irlannin kapina merkitsi sitä, että Englannissa tuettiin laajasti sotilaallisten joukkojen nostamista sen tukahduttamiseksi.Kaarle I:n ja parlamentin välisten suhteiden huonontuessa kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan luottanut toiseen, koska pelättiin, että tällaista armeijaa käytettäisiin heitä vastaan.Ainoat pysyvät sotilasvoimat käytettävissä olivat Trained Bands tai County miliisi, jota kontrolloivat Lordi luutnantit, jotka vuorostaan ​​kuningas nimitti.Joulukuussa 1641 Sir Arthur Haselrige esitteli miliisilain, joka antoi parlamentille oikeuden nimittää komentajansa, ei Charlesia, jonka alahuone hyväksyi.Epäonnistuttuaan pidättämään viittä jäsentä 5. tammikuuta, Charles lähti Lontoosta ja suuntasi pohjoiseen Yorkiin;muutaman seuraavan viikon aikana monet alahuoneen ja House of Lordsin rojalistiset jäsenet liittyivät häneen.Tuloksena oli parlamentin enemmistö Lordeissa, jotka hyväksyivät lakiesityksen 5. maaliskuuta 1642, mutta vahvistivat, ettei se rikkonut uskollisuusvalaa.Lakiesitys palautettiin Commonsille hyväksyttäväksi samana päivänä, minkä jälkeen se siirrettiin Charlesille hänen kuninkaallisen suostumuksensa saamiseksi, jotta siitä tulisi oikeudellisesti sitova parlamentin laki.Kun hän kieltäytyi, parlamentti julisti 15. maaliskuuta 1642 "kansaa sitoo miliisimääräys, vaikka se ei ole saanut kuninkaallista suostumusta".Charles vastasi tähän ennennäkemättömään parlamentaarisen suvereniteetin väitteeseen antamalla Array-komissiot, vaikka nämä olivat aikomuksia, joilla oli vain vähän käytännön vaikutusta armeijoiden kokoamiseen.Parlamentti jatkoi määräysten hyväksymistä ja täytäntöönpanoa koko 1640-luvun ajan, joista suurin osa julistettiin mitättömiksi vuoden 1660 palautuksen jälkeen;Poikkeuksena oli vuoden 1643 valmistevero.

1. kesäkuuta 1642 Englannin Lords and Commons hyväksyi luettelon ehdotuksista, jotka tunnetaan nimellä Nineteen Propositions ja joka lähetettiin Englannin kuninkaalle Charles I:lle, joka oli tuolloin Yorkissa.Näissä vaatimuksissa Pitkä parlamentti tavoitteli suurempaa valtaosuutta valtakunnan hallinnassa.Kansanedustajien ehdotusten joukossa oli ulkopolitiikan parlamentaarinen valvonta ja vastuu armeijan ei-ammattimaisen elimen miliisin johtamisesta sekä kuninkaan ministerien saattaminen eduskunnalle.Ennen kuun loppua kuningas hylkäsi ehdotukset ja maa joutui elokuussa sisällissotaan.

Ensimmäinen Englannin sisällissota käytiin Englannissa ja Walesissa noin elokuusta 1642 kesäkuuhun 1646, ja se on osa kolmen kuningaskunnan sotia vuosina 1638-1651.Muita asiaan liittyviä konflikteja ovat piispojen sodat, Irlannin konfederaation sodat, toinen Englannin sisällissota, englantilais-skotlannin sota (1650–1652) ja Cromwellien Irlannin valloitus.Nykyaikaisten arvioiden mukaan 15–20 prosenttia kaikista aikuisista miehistä Englannissa ja Walesissa palveli armeijassa vuosina 1638–1651 ja noin 4 prosenttia koko väestöstä kuoli sotaan liittyviin syihin verrattuna 2,23 prosenttiin ensimmäisessä maailmansodassa. Nämä luvut kuvaavat konfliktin vaikutuksia yhteiskuntaan yleensä ja sen aiheuttamaa katkeruutta.Kaarle I:n ja parlamentin välinen poliittinen konflikti juontaa juurensa hänen hallituskautensa alkuvuosiin ja huipentui henkilökohtaisen sääntömääräyksen käyttöönottoon vuonna 1629. Vuosien 1639–1640 piispasotien jälkeen Charles kutsui parlamentin takaisin marraskuussa 1640 toivoen saavansa rahoitusta, joka mahdollistaisi hänelle peruuttaakseen hänen tappionsa Scots Covenantersilta, mutta vastineeksi he vaativat suuria poliittisia myönnytyksiä.Vaikka valtaosa tuki monarkian instituutiota, he olivat eri mieltä siitä, kenellä oli lopullinen auktoriteetti;Royalistit väittivät yleensä, että parlamentti oli kuninkaan alisteinen, kun taas useimmat heidän parlamentaariset vastustajansa tukivat perustuslaillista monarkiaa.Tämä kuitenkin yksinkertaistaa hyvin monimutkaista todellisuutta;monet pysyivät aluksi neutraaleina tai lähtivät sotaan hyvin vastahakoisesti, ja osapuolten valinta johtui usein henkilökohtaisesta uskollisuudesta.Kun konflikti alkoi elokuussa 1642, molemmat osapuolet odottivat sen ratkeavan yhdellä taistelulla, mutta pian kävi selväksi, ettei näin ollut.Royalistien menestys vuonna 1643 johti liittoumaan parlamentin ja skottien välillä, jotka voittivat sarjan taisteluita vuonna 1644, joista merkittävin oli Marston Moorin taistelu.Alkuvuodesta 1645 parlamentti valtuutti uuden malliarmeijan, ensimmäisen ammattimaisen sotilasjoukon Englannissa, muodostamisen, ja niiden menestys Nasebyssä kesäkuussa 1645 osoittautui ratkaisevaksi.Sota päättyi parlamentaarisen liiton voittoon kesäkuussa 1646 ja Charlesin pidätykseen, mutta hänen kieltäytymisensä neuvotella myönnytyksistä ja erimielisyyksistä vastustajiensa kesken johti toiseen Englannin sisällissotaan vuonna 1648.

Kaikki yritykset saada aikaan perustuslaillinen kompromissi kuningas Kaarlen ja parlamentin välillä katkesivat vuoden 1642 alussa. Sekä kuningas että parlamentti nostivat suuria armeijoita saavuttaakseen tiensä asevoimalla.Lokakuussa Shrewsburyn lähellä sijaitsevassa väliaikaisessa tukikohdassa kuningas päätti marssia Lontooseen pakottaakseen ratkaisevan yhteenottoon Essexin jaarlin komentaman parlamentin pääarmeijan kanssa.Myöhään 22. lokakuuta molemmat armeijat löysivät yllättäen vihollisen olevan lähellä.Seuraavana päivänä rojalistinen armeija laskeutui Edge Hillistä pakottamaan taisteluun.Kun parlamentaarisen tykistö avasi tykin, kuninkaalliset hyökkäsivät.Molemmat armeijat koostuivat enimmäkseen kokemattomista ja joskus huonosti varustetuista joukkoista.Monet miehet molemmilta puolilta pakenivat tai putosivat ryöstämään vihollisen matkatavaroita, eikä kumpikaan armeija kyennyt saamaan ratkaisevaa etua.Taistelun jälkeen kuningas jatkoi marssiaan Lontooseen, mutta ei ollut tarpeeksi vahva voittamaan puolustavaa miliisiä ennen kuin Essexin armeija pystyi vahvistamaan niitä.Edgehillin taistelun epäselvä tulos esti kumpaakaan ryhmittymää saamasta nopeaa voittoa sodassa, joka lopulta kesti neljä vuotta.

Adwalton Moorin taistelu tapahtui 30. kesäkuuta 1643 Adwaltonissa, Länsi-Yorkshiressä, ensimmäisen Englannin sisällissodan aikana.Taistelussa Newcastlen jaarlin johtamat kuningas Charlesille uskolliset rojalistit voittivat vakaasti Lord Fairfaxin komentamat parlamentaarikot.

Bristolin myrsky tapahtui 23.-26. heinäkuuta 1643 ensimmäisen Englannin sisällissodan aikana.Prinssi Rupertin johtama kuninkaallinen armeija valloitti tärkeän Bristolin sataman heikentyneeltä parlamentaarikkovaruskunnalta.Kaupunki pysyi Royalistien hallinnassa Bristolin toiseen piiritykseen syyskuussa 1645 asti.

Ensimmäinen Newburyn taistelu oli ensimmäisen Englannin sisällissodan taistelu, joka käytiin 20. syyskuuta 1643 kuningas Charlesin henkilökohtaisen komennon alaisen rojalistisen armeijan ja Essexin jaarlin johtaman parlamentaarisen joukkojen välillä.Royalistien vuoden menestymisen jälkeen, jolloin he valloittivat Banburyn, Oxfordin ja Readingin ilman konflikteja ennen kuin hyökkäsivät Bristoliin, parlamentaarikot jäivät ilman tehokasta armeijaa Länsi-Englannissa.Kun Charles piiritti Gloucesteria, parlamentti pakotettiin kokoamaan joukkoja Essexin alaisuudessa Charlesin joukkojen lyömiseksi.Pitkän marssin jälkeen Essex yllätti rojalistit ja pakotti heidät pois Gloucesterista ennen kuin aloitti vetäytymisen Lontooseen.Charles kokosi joukkonsa ja ajoi Essexiä, ohittaen parlamentaarisen armeijan Newburyssa ja pakottaen heidät marssimaan kuninkaallisten joukkojen ohi jatkaakseen vetäytymistään.Syitä siihen, miksi rojalistit epäonnistuivat kukistamaan parlamentaarikot, ovat ampumatarvikkeiden puute, heidän sotilaidensa suhteellinen ammattitaidon puute ja Essexin taktiikka, joka kompensoi "paljon valitettavan ratsuväkensä taktisella kekseliäisyydellä ja tulivoimalla" vastustaen Rupertin ratsuväkeä ajamalla. ne pois jalkaväkijoukoilla.Vaikka uhrien määrät olivat suhteellisen pienet (1 300 rojalistia ja 1 200 parlamentaarikkoa), taistelua tutkineet historioitsijat pitävät sitä yhtenä Englannin ensimmäisen sisällissodan tärkeimmistä, ja se merkitsi rojalistin etenemisen kohokohtaa ja johti taisteluun. Solemn League and Covenantin allekirjoittaminen, joka toi Skotlannin liitot sotaan parlamentin puolella ja johti lopulta parlamentaarisen asian voittoon.

Solemn League and Covenant oli sopimus Scottish Covenantersin ja Englannin parlamentaarikkojen johtajien välillä vuonna 1643 ensimmäisen Englannin sisällissodan aikana, konfliktiteatteri kolmen kuningaskunnan sodissa.17. elokuuta 1643 Skotlannin kirkko (Kirk) hyväksyi sen ja 25. syyskuuta 1643 myös Englannin parlamentti ja Westminster Assembly.

Newcastlen piiritys (3. helmikuuta 1644 – 27. lokakuuta 1644) tapahtui ensimmäisen Englannin sisällissodan aikana, kun lordi kenraali Alexander Leslien, Levenin ensimmäisen jaarlin, johdolla oleva Covenanter-armeija piiritti kuninkaallisten varuskuntaa kaupungin kuvernöörin Sir John Marlayn alaisuudessa. .Lopulta Covenanters valloitti Newcastle-on-Tynen kaupungin, ja kuninkaallinen varuskunta, joka edelleen hallitsi linnaa, antautui ehdoin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Newcastle-on-Tyne oli vaihtanut omistajaa kolmen kuningaskunnan sotien aikana. .Skotit olivat miehittäneet kaupungin toisen piispojen sodan aikana vuonna 1640.

Marston Moorin taistelu käytiin 2. heinäkuuta 1644 kolmen kuningaskunnan sotien aikana vuosina 1639–1653. Lord Fairfaxin ja Manchesterin jaarlin johtamien Englannin parlamentaarikkojen ja Earl of Levenin johtaman Skotlannin liiton joukot voittivat Reinin prinssi Rupert ja Newcastlen markiisi komensivat rojalistit.Kesällä 1644 Covenanters ja parlamentaarikot olivat piirittäneet Yorkia, jota Newcastlen markiisi puolusti.Rupert oli koonnut armeijan, joka marssi Luoteis-Englannin halki, keräten vahvistuksia ja uusia värvättyjä matkalla ja Penniinien poikki helpottamaan kaupunkia.Näiden voimien lähentyminen teki siitä seuranneesta taistelusta suurimman sisällissodista.1. heinäkuuta Rupert ohitti Covenantersin ja parlamentaarikot vapauttaakseen kaupungin.Seuraavana päivänä hän etsi taistelua heidän kanssaan, vaikka hän olikin enemmän.Hän luopui hyökkäämästä välittömästi, ja päivän aikana molemmat osapuolet keräsivät täyden voimansa Marston Moorille, joka on Yorkin länsipuolella sijaitseva villi niitty.Iltaa kohden Covenanters ja parlamentaarikot itse aloittivat yllätyshyökkäyksen.Kaksi tuntia kestäneen hämmentyneen taistelun jälkeen parlamentaarisen ratsuväki Oliver Cromwellin johdolla syrjäytti kuninkaallisen ratsuväen kentältä ja tuhosi Levenin jalkaväen kanssa jäljellä olevan Royalistin jalkaväen.Tappionsa jälkeen rojalistit hylkäsivät Pohjois-Englannin, menettäen suuren osan työvoimasta Englannin pohjoisista kreivikunnoista (jotka olivat vahvasti rojalistisia sympatiassa) ja menettäen myös pääsyn Euroopan mantereelle Pohjanmeren rannikon satamien kautta.Vaikka he saivat osittain omaisuutensa voitoillaan myöhemmin tänä vuonna Etelä-Englannissa, pohjoisen menetyksen oli tarkoitus osoittautua kohtalokkaaksi haitaksi seuraavana vuonna, kun he yrittivät epäonnistua yhdistää Montrosen markiitsin alaisuudessa toimiviin Skotlannin rojalisteihin.

Toinen Newburyn taistelu oli ensimmäisen Englannin sisällissodan taistelu, joka käytiin 27. lokakuuta 1644 Speenissä, Newburyn vieressä Berkshiressä.Taistelu käytiin lähellä ensimmäisen Newburyn taistelun paikkaa, joka käytiin edellisen vuoden syyskuun lopulla.Parlamentin yhdistetyt armeijat aiheuttivat taktisen tappion kuninkaallisille, mutta eivät saaneet strategista etua.

Uusi malliarmeija oli pysyvä armeija, jonka parlamentaarikot muodostivat vuonna 1645 ensimmäisen Englannin sisällissodan aikana ja hajotettiin sitten Stuartin restauroinnin jälkeen vuonna 1660. Se erosi muista kolmen valtakunnan sodissa vuosina 1638–1651 käytetyistä armeijoista siinä, että jäsenet olivat palvelusta missä tahansa maassa sen sijaan, että se olisi rajoitettu yhteen alueeseen tai varuskuntaan.Ammattimaisen upseerijoukon perustamiseksi armeijan johtajia kiellettiin ottamasta paikkoja ylihuoneessa tai alahuoneessa.Tämän tarkoituksena oli rohkaista heidän eroamistaan ​​parlamentaarikkojen poliittisista tai uskonnollisista ryhmistä.Uusi malliarmeija syntyi osittain veteraanisotilaiden joukosta, joilla oli jo syvästi puritaaninen uskonnollinen vakaumus, ja osittain varusmiehistä, jotka toivat mukanaan monia yleisiä uskomuksia tai yhteiskuntaa koskevia uskomuksia.Monet sen tavalliset sotilaat olivat siksi eriäviä tai radikaaleja näkemyksiä, jotka ovat ainutlaatuisia Englannin armeijoiden keskuudessa.Vaikka armeijan vanhemmat upseerit eivät jakaneet monia sotilaidensa poliittisia mielipiteitä, heidän riippumattomuutensa parlamentista johti armeijan halukkuuteen edistää sekä parlamentin auktoriteettia että kruunun kaatamista ja Englannin liittovaltion perustamista vuosina 1649–1660, mikä sisälsi suoran sotilashallinnon ajan.Viime kädessä armeijan kenraalit (erityisesti Oliver Cromwell) saattoivat luottaa sekä armeijan sisäiseen kuriin että sen uskonnolliseen intohimoon ja "vanhan hyvän asian" luontaiseen tukeen ylläpitääkseen olennaisesti diktatuurista hallintoa.

Nasebyn taistelu tapahtui lauantaina 14. kesäkuuta 1645 ensimmäisen Englannin sisällissodan aikana lähellä Nasebyn kylää Northamptonshiressa.Sir Thomas Fairfaxin ja Oliver Cromwellin johtama parlamentaarinen uusi malliarmeija tuhosi kuninkaallisten pääarmeijan Charles I:n ja prinssi Rupertin johdolla.Tappio lopetti kaiken todellisen toivon Royalistien voitosta, vaikka Charles lopulta antautui vasta toukokuussa 1646.Vuoden 1645 kampanja alkoi huhtikuussa, kun äskettäin muodostettu uusi malliarmeija marssi länteen vapauttamaan Tauntonia, ennen kuin se määrättiin takaisin piirittämään Oxfordia, rojalistin sodan ajan pääkaupunkia.31. toukokuuta rojalistit hyökkäsivät Leicesteriin ja Fairfaxia kehotettiin luopumaan piirityksestä ja ryhtymään heihin.Vaikka Charles oli huomattavasti vähempi, hän päätti seisoa ja taistella, ja useiden tuntien taistelun jälkeen hänen joukkonsa tuhottiin tehokkaasti.Royalistit kärsivät yli 1000 tappiota, yli 4500 heidän jalkaväkensä vangittiin ja kulki Lontoon kaduilla;he eivät koskaan enää asettaisi samanlaatuista armeijaa.He menettivät myös kaikki tykistönsä ja varastonsa sekä Charlesin henkilökohtaiset matkatavarat ja yksityiset paperit, jotka paljastivat hänen yrityksensä tuoda Irlannin katolinen liitto ja ulkomaiset palkkasoturit sotaan.Nämä julkaistiin pamfletissa nimeltä Kuninkaan kabinetti avattu, jonka ilmestyminen oli suuri sysäys eduskunnan asialle.

Langportin taistelu oli parlamentaarikon voitto ensimmäisen Englannin sisällissodan loppuvaiheessa, joka tuhosi viimeisen Royalistien kenttäarmeijan ja antoi parlamentille hallintaansa Länsi-Englannin, joka oli tähän asti ollut rojalisteille tärkeä työvoiman, raaka-aineiden ja tuonnin lähde.Taistelu käytiin 10. heinäkuuta 1645 lähellä Langportin pientä kaupunkia, joka sijaitsee Bristolin eteläpuolella.

Ensimmäisen Englannin sisällissodan Bristolin toinen piiritys kesti 23. elokuuta 1645 10. syyskuuta 1645, jolloin rojalistikomentaja prinssi Rupert luovutti kaupungin, jonka hän oli vallannut parlamentaarikoilta 26. heinäkuuta 1643. Parlamentaarisen uuden malliarmeijan komentaja Bristolia piirittävät joukot olivat lordi Fairfax.Kuningas Charles, joka oli melkein hämmästynyt Bristolin katastrofaalisen menetyksen äkillisyydestä, erotti Rupertin kaikista toimistoistaan ​​ja määräsi hänet poistumaan Englannista.

Oxfordin kolmannen piirityksen jälkeen, josta Charles pakeni (palvelijaksi naamioituneena) huhtikuussa 1646. Hän asettui Newarkia piirittävän Skotlannin presbyteeriarmeijan käsiin ja vietiin pohjoiseen Newcastle upon Tyneen.Yhdeksän kuukautta kestäneiden neuvottelujen jälkeen skottit pääsivät vihdoin sopimukseen Englannin parlamentin kanssa: vastineeksi 100 000 puntaa ja lupauksesta saada lisää rahaa tulevaisuudessa, skottit vetäytyivät Newcastlesta ja luovuttivat Charlesin parlamentaarisille komissaareille tammikuussa 1647.

Parlamentti piti Charlesia kotiarestissa Holdenbyn talossa Northamptonshiressa, kunnes Cornet George Joyce vei hänet 3. kesäkuuta väkivallalla Holdenbyltä uuden malliarmeijan nimissä.Tähän mennessä armeijan hajottamista ja presbyteriaisuutta suosineen parlamentin ja uuden malliarmeijan välillä, jonka upseerina olivat pääasiassa kongregationalistiset riippumattomat, jotka tavoittelivat suurempaa poliittista roolia, olivat kehittyneet keskinäinen epäluulo.Charles oli innokas hyödyntämään laajenevia kahtiajakoja, ja ilmeisesti piti Joycen toimia mahdollisuutena eikä uhkana.Hänet vietiin ensin Newmarketiin hänen omasta ehdotuksestaan ​​ja siirrettiin sitten Oatlandsiin ja myöhemmin Hampton Courtiin, samalla kun käytiin hedelmättömämpiä neuvotteluja.Marraskuussa hän päätti, että olisi hänen etujensa mukaista paeta – ehkä Ranskaan, Etelä-Englantiin tai Berwick-upon-Tweediin, lähellä Skotlannin rajaa.Hän pakeni Hampton Courtista 11. marraskuuta ja otti Southampton Waterin rannoilta yhteyttä eversti Robert Hammondiin, Isle of Wightin parlamentaariseen kuvernööriin, jonka hän ilmeisesti uskoi olevan myötätuntoinen.Mutta Hammond sulki Charlesin Carisbrooken linnaan ja ilmoitti parlamentille, että Charles oli pidätettynä.Carisbrookesta Charles yritti edelleen neuvotella eri osapuolten kanssa.Päinvastoin kuin hänen aikaisempi konflikti Skotlannin Kirkin kanssa, hän allekirjoitti 26. joulukuuta 1647 salaisen sopimuksen skottien kanssa.Sopimuksen, jota kutsuttiin "kihlaukseksi", mukaan skotit sitoutuivat hyökkäämään Englantiin Charlesin puolesta ja palauttamaan hänet valtaistuimelle sillä ehdolla, että presbyterianismi vakiinnutetaan Englannissa kolmeksi vuodeksi.

Vuoden 1648 toinen Englannin sisällissota oli osa sarjaa toisiinsa liittyviä konflikteja Brittein saarilla, joihin kuuluivat Englanti, Wales, Skotlanti ja Irlanti.Tunnetaan yhteisesti kolmen kuningaskunnan sodana vuosina 1638–1651, ja muita ovat Irlannin konfederaatiosodat, 1638–1640 piispansodat ja Cromwellien Irlannin valloitus.Ensimmäisessä Englannin sisällissodassa tappionsa jälkeen Charles I antautui toukokuussa 1646 Scots Covenantersille parlamentin sijaan.Näin tehdessään hän toivoi hyödyntävänsä jakoa englantilaisten ja skotlantilaisten presbyteerien ja englantilaisten itsenäisten välillä.Tässä vaiheessa kaikki osapuolet odottivat Charlesin jatkavan kuninkaana, mikä yhdessä heidän sisäisten erimielisyyksiensä kanssa antoi hänelle mahdollisuuden kieltäytyä merkittävistä myönnytyksistä.Kun presbyteerien enemmistö parlamentissa epäonnistui hajottamaan uutta malliarmeijaa vuoden 1647 lopulla, monet liittyivät Skotlannin kihlautujien kanssa sopimukseen Charlesin palauttamisesta Englannin valtaistuimelle.Skotlannin hyökkäystä tukivat kuninkaalliset nousut Etelä-Walesissa, Kentissä, Essexissä ja Lancashiressa sekä kuninkaallisen laivaston osa.Nämä olivat kuitenkin huonosti koordinoituja, ja elokuun 1648 loppuun mennessä Oliver Cromwellin ja Sir Thomas Fairfaxin joukot olivat voineet ne.Tämä johti Charles I:n teloittamiseen tammikuussa 1649 ja Englannin liittovaltion perustamiseen, minkä jälkeen Covenanters kruunasi hänen poikansa Charles II:n Skotlannin kuninkaaksi, mikä johti vuosien 1650–1652 anglo-skotlannin sotaan.

Prestonin taistelu (17.–19. elokuuta 1648), joka käytiin suurelta osin Walton-le-Dalessa lähellä Prestonia Lancashiressa, johti Oliver Cromwellin johtaman uuden malliarmeijan voittoon kuninkaallisista ja skotteista, joita komensi herttua. Hamilton.Parlamentin voitto ennusti toisen Englannin sisällissodan loppua.

Pride's Purge on yleisnimitys tapahtumalle, joka pidettiin 6. joulukuuta 1648, kun sotilaat estivät uudelle malliarmeijalle vihamielisiksi katsottuja parlamentin jäseniä pääsemästä Englannin alahuoneeseen.Huolimatta tappiosta ensimmäisessä Englannin sisällissodassa, Charles I säilytti merkittävän poliittisen vallan.Tämä antoi hänelle mahdollisuuden luoda liiton Scots Covenantersin ja parlamentaaristen maltillisten kanssa palauttaakseen hänet Englannin valtaistuimelle.Tuloksena oli vuoden 1648 toinen Englannin sisällissota, jossa hän voitti jälleen.Uuden malliarmeijan vanhemmat komentajat ottivat Lontoon hallintaansa 5. joulukuuta vakuuttuneena, että vain hänen poistamisensa voisi lopettaa konfliktin.Seuraavana päivänä eversti Thomas Priden komentamat sotilaat sulkivat väkisin pois Pitkästä parlamentista ne kansanedustajat, joita pidettiin vastustajinaan, ja pidätettiin 45. Puhdistus vapautti tien Charlesin teloittamiselle tammikuussa 1649 ja protektoraatin perustamiselle vuonna 1653;sitä pidetään ainoana sotilasvallankaappauksena Englannin historiassa.

Kaarle I teloitettiin mestauksella tiistaina 30. tammikuuta 1649 Whitehallin juhlatalon ulkopuolella.Teloitus oli Englannin sisällissodan aikana Englannin kuninkaallisten ja parlamentaarikkojen välisten poliittisten ja sotilaallisten konfliktien huipentuma, joka johti Charles I:n vangitsemiseen ja oikeudenkäyntiin. Lauantaina 27. tammikuuta 1649 parlamentaarikko High Court of Justice oli julistanut Charlesin syylliseksi. Hän yritti "ylläpidä itsessään rajatonta ja tyrannista valtaa hallita tahtonsa mukaan ja kukistaa ihmisten oikeudet ja vapaudet", ja hänet tuomittiin kuolemaan.

Kansainyhteisö oli poliittinen rakenne vuosina 1649–1660, jolloin Englantia ja Walesia, myöhemmin Irlannin ja Skotlannin ohella, hallittiin tasavallana toisen Englannin sisällissodan ja Charles I:n oikeudenkäynnin ja teloituksen jälkeen. olemassaolo julistettiin "Lailla, joka julisti Englannin kansainyhteisöksi", jonka Rump-parlamentti hyväksyi 19. toukokuuta 1649. Varhaisessa Kansainyhteisössä valta kuului ensisijaisesti parlamentille ja valtioneuvostolle.Tänä aikana taistelut jatkuivat erityisesti Irlannissa ja Skotlannissa parlamentaaristen joukkojen ja niitä vastustajien välillä osana sitä, mitä nykyään yleisesti kutsutaan kolmanneksi Englannin sisällissodaksi.Vuonna 1653, Rump-parlamentin hajoamisen jälkeen, armeijaneuvosto hyväksyi hallituksen asiakirjan, jolla Oliver Cromwellista tuli yhdistyneen "Englannin, Skotlannin ja Irlannin yhteisön" lordi Protector, joka aloitti aikakauden, joka tunnetaan nykyään yleensä protektoraattina.Cromwellin kuoleman jälkeen ja hänen poikansa Richard Cromwellin lyhyen hallituskauden jälkeen protektoraatin parlamentti hajotettiin vuonna 1659 ja Rump-parlamentti muistutettiin, mikä aloitti prosessin, joka johti monarkian palauttamiseen vuonna 1660. Termi Commonwealth on joskus käytetty koko vuodet 1649–1660 – jotkut kutsuivat sitä Interregnumiksi – vaikka toisille historioitsijoille termin käyttö rajoittuu vuosiin ennen Cromwellin muodollista valtaanottoa vuonna 1653.

Cromwellien Irlannin valloitus tai Cromwellien sota Irlannissa (1649–1653) oli Irlannin uudelleenvalloitus Englannin parlamentin joukkojen toimesta, jota johti Oliver Cromwell, kolmen kuningaskunnan sotien aikana.Cromwell hyökkäsi Irlantiin uuden malliarmeijan kanssa Englannin Rump-parlamentin puolesta elokuussa 1649.Toukokuuhun 1652 mennessä Cromwellin parlamentaarinen armeija oli voittanut konfederaation ja kuninkaallisen liittouman Irlannissa ja miehittänyt maan päättäen Irlannin konfederaatiosodat (tai yksitoistavuotisen sodan).Sissisota jatkui kuitenkin vielä vuoden.Cromwell sääti joukon rikoslakeja roomalaiskatolisia (väestön valtaosaa) vastaan ​​ja takavarikoi suuria määriä heidän maataan.Rangaistuksena vuoden 1641 kapinasta lähes kaikki irlantilaisten katolilaisten omistamat maat takavarikoitiin ja annettiin brittiläisille uudisasukkaille.Loput katoliset maanomistajat siirrettiin Connachtiin.Vuoden 1652 siirtokuntalaki vahvisti maanomistuksen muutoksen.Katoliset kiellettiin kokonaan Irlannin parlamentista, he eivät saa asua kaupungeissa ja mennä naimisiin protestanttien kanssa.

Anglo-Skotlannin sota (1650–1652), joka tunnetaan myös nimellä kolmas sisällissota, oli viimeinen konflikti Kolmen kuningaskunnan sodissa, sarjassa aseellisia konflikteja ja poliittisia juonitteluja parlamentaarikkojen ja kuninkaallisten välillä.Vuoden 1650 Englannin hyökkäys oli Englannin kansainyhteisön uuden malliarmeijan ennaltaehkäisevä sotilaallinen hyökkäys, jonka tarkoituksena oli vähentää riskiä siitä, että Charles II hyökkää Englantiin Skotlannin armeijan kanssa.Ensimmäinen ja toinen Englannin sisällissota, joissa Kaarle I:lle uskolliset englantilaiset rojalistit taistelivat parlamentaarikkoja vastaan ​​maan hallinnasta, tapahtuivat vuosina 1642–1648. Kun rojalistit voittivat toisen kerran, Englannin hallitus raivostui Charlesin kaksinaamaisuudesta. teloitettiin neuvottelujen aikana 30. tammikuuta 1649. Kaarle I oli myös erikseen Skotlannin kuningas, joka oli silloin itsenäinen valtio.Skotit taistelivat parlamentaarikkojen tueksi ensimmäisessä sisällissodassa, mutta lähettivät armeijan kuninkaan tukemiseksi Englantiin toisen aikana.Skotlannin parlamentti, jota ei ollut kuultu ennen teloitusta, julisti hänen poikansa Charles II:n Britannian kuninkaaksi.Vuonna 1650 Skotlanti kokosi nopeasti armeijaa.Englannin kansainyhteisön hallituksen johtajat tunsivat itsensä uhatuiksi, ja 22. heinäkuuta Oliver Cromwellin johtama uusi malliarmeija hyökkäsi Skotlantiin.David Leslien komentamat skottit vetäytyivät Edinburghiin ja kieltäytyivät taistelusta.Kuukauden ohjailun jälkeen Cromwell johti yllättäen Englannin armeijan ulos Dunbarista yöhyökkäyksessä 3. syyskuuta ja voitti raskaasti skottit.Selviytyneet hylkäsivät Edinburghin ja vetäytyivät Stirlingin strategiseen pullonkaulaan.Englantilaiset varmistivat otteensa Etelä-Skotlannissa, mutta eivät kyenneet etenemään Stirlingin ohi.17. heinäkuuta 1651 englantilaiset ylittivät Firth of Forthin erityisesti rakennetuilla veneillä ja voittivat skottit Inverkeithingin taistelussa 20. heinäkuuta.Tämä katkaisi Skotlannin armeijan Stirlingissä sen toimituslähteistä ja vahvistuksista.Charles II, uskoen, että ainoa vaihtoehto oli antautuminen, hyökkäsi Englantiin elokuussa.Cromwell tavoitteli, harvat englantilaiset kokoontuivat kuninkaallisten asian puolesta ja englantilaiset nostivat suuren armeijan.Cromwell toi huonosti pienemmät skottit taisteluun Worcesteriin 3. syyskuuta ja voitti heidät täysin, mikä merkitsi kolmen kuningaskunnan sodan loppua.Charles oli yksi harvoista, jotka pakenivat.Tämä osoitus siitä, että englantilaiset olivat halukkaita taistelemaan tasavallan puolustamiseksi ja pystyivät siihen, vahvisti tehokkaasti Englannin uuden hallituksen asemaa.Voitettu Skotlannin hallitus hajotettiin ja Skotlannin valtakunta sulautui Kansainyhteisöön.Monien taisteluiden jälkeen Cromwell hallitsi Lord Protectorina.Hänen kuolemansa jälkeen lisätaistelu johti siihen, että Charles kruunattiin Englannin kuninkaaksi 23. huhtikuuta 1661, kaksitoista vuotta sen jälkeen, kun skottit kruunasivat hänet.Tämä saattoi päätökseen Stuartin restauroinnin.

Dunbarin taistelu käytiin Englannin uuden malliarmeijan, Oliver Cromwellin johdolla, ja David Leslien komentaman skotlantilaisen armeijan välillä 3. syyskuuta 1650 lähellä Dunbaria Skotlannissa.Taistelu johti englantilaisten ratkaisevaan voittoon.Se oli ensimmäinen suuri taistelu vuoden 1650 hyökkäyksestä Skotlantiin, jonka laukaisi Skotlannin hyväksyminen Charles II:n Britannian kuninkaaksi sen jälkeen, kun hänen isänsä Kaarle I mestattiin 30. tammikuuta 1649.Taistelun jälkeen Skotlannin hallitus pakeni Stirlingiin, missä Leslie kokosi armeijansa jäljelle jääneen osan.Englantilaiset valloittivat Edinburghin ja strategisesti tärkeän Leithin sataman.Kesällä 1651 englantilaiset ylittivät Firth of Forthin laskeutuakseen joukkoihin Fifeen;he voittivat skottit Inverkeithingissä ja uhkasivat siten Skotlannin pohjoisosia.Leslie ja Charles II marssivat etelään epäonnistuneessa yrityksessään koota royalistien kannattajia Englantiin.Skotlannin hallitus, joka jäi kestämättömään tilanteeseen, antautui Cromwellille, joka sitten seurasi Skotlannin armeijaa etelään.Worcesterin taistelussa, tasan vuosi Dunbarin taistelun jälkeen, Cromwell murskasi Skotlannin armeijan ja lopetti sodan.

Englannin parlamentaarinen hallinto oli yrittänyt ja teloittanut Charles I:n, joka oli sekä Skotlannin että Englannin kuningas persoonaliitossa, tammikuussa 1649. Skotit tunnustivat hänen poikansa, myös Charlesin, Britannian kuninkaaksi ja ryhtyivät värväämään armeijaa.Englantilainen armeija, Oliver Cromwellin johdolla, hyökkäsi Skotlantiin heinäkuussa 1650. David Leslien johtama skotlantilainen armeija kieltäytyi taistelusta syyskuun 3. päivään asti, jolloin se hävisi raskaasti Dunbarin taistelussa.Englantilaiset miehittivät Edinburghin ja skottit vetäytyivät Stirlingin kuristuskohtaan.Lähes vuoden ajan kaikki yritykset hyökätä tai ohittaa Stirling tai saada skottit uuteen taisteluun epäonnistuivat.17. heinäkuuta 1651 1600 englantilaista sotilasta ylitti Firth of Forthin sen kapeimmasta kohdasta erityisesti rakennetuilla tasapohjaisilla veneillä ja laskeutui North Queensferryyn Ferryn niemimaalla.Skotit lähettivät joukkoja ottamaan englantilaiset sisään ja englantilaiset vahvistivat maihinnousuaan.20. heinäkuuta skottit hyökkäsivät englantilaisia ​​vastaan ​​ja syrjäytettiin lyhyessä taistelussa.Lambert valtasi Burntislandin syvänmeren sataman ja Cromwell kuljetti suurimman osan Englannin armeijasta.Sitten hän marssi eteenpäin ja valloitti Perthin, Skotlannin hallituksen väliaikaisen toimipaikan.Charles ja Leslie veivät Skotlannin armeijan etelään ja hyökkäsivät Englantiin.Cromwell ajoi heitä takaa jättäen 6 000 miestä siivoamaan Skotlannissa jäljellä olevan vastarinnan.Charles ja skottit voittivat ratkaisevasti 3. syyskuuta Worcesterin taistelussa.Samana päivänä viimeinen suuri skotlantilainen kaupunki Dundee antautui.

Worcesterin taistelu käytiin 3. syyskuuta 1651 Worcesterin kaupungissa ja sen ympäristössä Englannissa, ja se oli viimeinen suuri taistelu kolmen kuningaskunnan sodissa 1639–1653.Noin 28 000 hengen parlamentaarinen armeija Oliver Cromwellin johdolla voitti pääosin skotlantilaisen 16 000 kuninkaallisen sotajoukon, jota johti Englannin Kaarle II.Royalistit ottivat puolustusasemiin Worcesterin kaupungissa ja sen ympäristössä.Taistelualueen halkaisi Severn-joki, ja Teme-joki muodosti lisäesteen Worcesterin lounaispuolella.Cromwell jakoi armeijansa kahteen pääosaan, jotka Severn jakoi hyökätäkseen sekä idästä että lounaasta.Jokien ylityspaikoilla käytiin ankaraa taistelua ja kaksi vaarallista kuninkaallisten hyökkäystä itäisiä parlamentaarisia joukkoja vastaan ​​lyötiin takaisin.Kaupungin itäpuolella sijaitsevan suuren redoutin myrskyn jälkeen parlamentaarikot saapuivat Worcesteriin ja järjestäytynyt rojalistinen vastarinta romahti.Kaarle II onnistui pakenemaan vangitsemista.

Barebonen parlamentin hajoamisen jälkeen John Lambert esitti uuden perustuslain, joka tunnetaan nimellä Hallituksen väline, joka oli tiiviisti esikuvien päämiesten mallia.Se pakotti Cromwellin lordi Protectorin elinikäiseksi ryhtymään "päätuomaritehtävään ja hallituksen hallintoon".Hänellä oli valta kutsua koolle ja hajottaa parlamentteja, mutta hänen oli välineen mukaan velvollisuus saada valtioneuvoston enemmistöäänestys.Cromwellin valtaa tuki kuitenkin myös hänen jatkuva suosionsa armeijan keskuudessa, jota hän oli rakentanut sisällissotien aikana ja jota hän myöhemmin vartioi varovaisesti.Cromwell vannoi virkavalan Lord Protectoriksi 16. joulukuuta 1653.

Sotien seurauksena Englanti, Skotlanti ja Irlanti jäivät niiden harvojen Euroopan maiden joukkoon, joilla ei ollut hallitsijaa.Voiton seurauksena monet ihanteista jäivät sivuun.Englannin liittovaltion tasavaltalainen hallitus hallitsi Englantia (ja myöhemmin koko Skotlantia ja Irlantia) vuosina 1649–1653 ja 1659–1660. Näiden kahden ajanjakson välillä ja parlamentin eri ryhmittymien välisten taistelujen vuoksi Oliver Cromwell hallitsi Englantia. protektoraatti Lord Protectorina (todellisuudessa sotilasdiktaattori) kuolemaansa saakka vuonna 1658.Oliver Cromwellin kuoltua hänen pojasta Richardista tuli Lord Protector, mutta armeija ei luottanut häneen.Seitsemän kuukauden kuluttua armeija poisti Richardin.Toukokuussa 1659 se asensi Rumpin uudelleen.Pian tämän jälkeen sotilasvoimat hajoittivat myös tämän.Rumpin toisen hajoamisen jälkeen, lokakuussa 1659, näkyi täydellinen vajoaminen anarkiaan, kun armeijan yhtenäisyyden teeskentely hajosi ryhmittymiin.Tähän ilmapiiriin kenraali George Monck, Skotlannin kuvernööri Cromwellien alaisuudessa, marssi etelään armeijansa kanssa Skotlannista.4. huhtikuuta 1660 Kaarle II ilmoitti Bredan julistuksessa ehdot hyväksyäkseen Englannin kruunun.Monck järjesti valmistelukunnan parlamentin, joka kokoontui ensimmäisen kerran 25. huhtikuuta 1660.8. toukokuuta 1660 se julisti, että Kaarle II oli hallinnut laillisena monarkkina Kaarle I:n teloituksesta tammikuussa 1649. Charles palasi maanpaosta 23. toukokuuta 1660. 29. toukokuuta 1660 Lontoon väestö ylisti hänet kuninkaaksi.Hänen kruunajaisensa tapahtui Westminster Abbeyssa 23. huhtikuuta 1661. Nämä tapahtumat tunnettiin nimellä Restoration.Vaikka monarkia palautettiin, se tapahtui edelleen parlamentin suostumuksella.Niinpä sisällissodat veivät Englannin ja Skotlannin käytännössä kohti parlamentaarista monarkiaa.Tämän järjestelmän tulos oli se, että tuleva Ison-Britannian kuningaskunta, joka muodostettiin vuonna 1707 liittoasiakirjojen nojalla, onnistui estämään sellaisen vallankumouksen, joka on tyypillistä eurooppalaisille tasavaltaliikkeille, joka yleensä johti monarkioiden täydelliseen lakkauttamiseen.Näin Yhdistynyt kuningaskunta säästyi vallankumouksilta, jotka tapahtuivat Euroopassa 1840-luvulla.Erityisesti tulevat hallitsijat olivat varovaisia ​​painostamasta parlamenttia liian lujasti, ja parlamentti valitsi kuninkaallisen perinnön linjan vuonna 1688 kunniakkaan vallankumouksen myötä.